"Hei älä koskaan ota runoilijaa luoksesi asumaan. Se ryyppää, rähjää ja rellestää ja kaataa kaljaa sun kitaraan" lauloi Miljoonasade laulussaan. Ei, en aio väittää, että Elmo ryyppää tai kaataa kaljaa mun kitaraan, mutta tunnelmat on jotenkin samat... Olen nimittäin havahtunut pohdiskelemaan koiran kanssa elämistä ja koiran kouluttamista -taas kerran. Ensinnäkin, kun tuo kotiinsa suloisen koiranpennun, ei voi mitenkään tietää asuuko sen sisällä runoilija, ajattelija, huligaani tai MiestenMies. Menee minun kokemukseni mukaan noin vuosi ennenkun pääsee yhtään jyvälle Sen luonteesta. Sitten Sitä ei yleensä enää voi (tai halua) palauttaa, vaikka kävisikin ilmi, että Se pärjäisi mainiosti englantilaisessa jalkapallohuligaanijengissä...

Elmo ei ole huligaani, barbaari tai terroristi -onneksi. Elmo ei myöskään ole MestenMies -ainakaan vielä. Toisaalta se osoittaa kyllä huolestuttavia fanaattisia merkkejä kohdistuen melkein kaikkeen. Jos Elmo olisi ihminen (siis miesihminen) se varmaankin olisi peliriippuvainen, nettiriippuvainen urheiluhullu, jolla olisi interreil-liput ensikesäksi tarkoituksena ensin käydä formulakisoissa keskieuroopassa ja loppukuukausi vaellella alpeilla. On myös selvä, että ammatinvalinta suuntautuisi johonkin toiminnalliseen ja vapaa-aikana se pelaisi jalkapalloa, jääkiekkoa, sählyä, lentopalloa ja mitä tahansa muutakin joukkuelajia erilaisissa puulaakisarjoissa. Viikonloppuisin se hengailisi samanhenkisissä porukoissa ja olisi iloiseksi mainittu seuramies.

Edellisistä johtuen olen myös ongelmissa koulutuksen suhteen. Elmoa on turha kouluttaa tuhansilla toistoilla. Ensinnäkin; Se pitkästyy, jolloin sen ajatukset ja tassut alkaa harhailla. Toiseksi; sehän oppii kerrasta melkein mitä vaan (ainakin silloin kun Se haluaa ja asioita joita ei välttämättä tarvitsisi oppia). Täytyy silti myöntää, että Elmon "Rumarillumarei" -filosofia on alkanut tarttua minuunkin, enkä ole enää aikoihin haaveillut mistään jämäkästä kouluttamisotteesta jonkun opin mukaan. Me vaan mennä kaahotetaan ja leikitään semmosta peliä, että Elmo tottelee. Sitten kun asiat alkaa totaalisesti karata käsistä niin mä nostan keltasen kortin ja punasen kortin samalla kertaa (huom. jalkapallohuumoria) ja pistän Sen filttiketjuun istumaan. Siellä Se sitten syljeskelee lattialle ja murjottaa coutsille..

Toisaaltahan on jännittävää seurata koiranpennun muuttumista omaksi persoonakseen. Siinä vaan on pakko jotenkin valmiiksi asennoitua siihen, ettei tiedä mitä tuleman pitää. Olen silti ajatellut, että jos meille tulee toinen koira niin aion kyllä esittää kasvattajalle pieniä toivomuksia, jotka eivät siis liity ulkonäköön vaan luonteeseen: "Haluaisin tilata yhden pennun, jolla on taipumuksia syvämietteisen filosofian ja estetiikan suuntaan"...

"Hei älä koskaan ota runoilijaa luoksesi asumaan. Se ryyppää rähjää ja rellestää..."