Huomaan, että minulla on edelleen vaikeuksia muistaa edes sitä mitä tapahtui aamupäivällä, joten päädyin kirjoittamaan ylös myös noita perusnähtävyyksiä, joita olen tähän mennessä kolunnut. Kokeneet Tallinnan kävijät voivat tässä vaiheessa mennä haravoimaan vaikka lehtiä ulos, palataan muihin asioihin ensi viikolla…

Haapsalu

Ensimmäisenä viikonloppuna pääsin käymään Haapsalussa (Haapasalo?). Meren rannalla olevassa pikkukaupungissa aistii samanlaista historiallista kylpyläkaupunkitunnelmaa, jota voi löytää monelta puolelta Eurooppaa. Suurissa kaupungeissa oli kesäaikoina 150 vuotta sitten melkoinen haju kun jätehuolto oli toimimatta. Aateliset alkoivat matkustaa sankoin joukoin johonkin syrjäiseen (usein merenrantakaupunkiin), johon muodostui kylpylöitä. Haapsalun kylpylähistoria on alkanut mutakylpylöistä, esimerkiksi Englannissa samantapainen Bath on tullut kuuluisaksi rikkipitoisista kuumista lähteistään. Nykyisessä Haapsalussa ei välttämättä heti osaa ajatella, että sillä on melkein tuhatvuotinen historia. Syksyllä se oli sympaattinen ja aika hiljainen pikkukaupunki.

Paterei vangla eli Paterein vankila

Entinen linnoitus, kasarmi ja vankila. Kävelymatkan päässä Tallinnan keskustasta. Perusosa valmistunut 1840. Suljettu vasta 2002 kun moderni vankila Tarttoon valmistui. Paterei saa suomalaiset vankilat näyttämään viiden tähden hotelleilta. Yhteen ”selliin” majoitettiin 21 vankia, tai niin paljon kun tarvitsi majoittaa. Neuvostoaikana Patereissa oli paljon poliittisia vankeja. Karu paikka. Pääsimme mukaan suomalaisryhmän opastetulle kierrokselle. Vankilan entinen johtaja kierrätti meitä taskulamppujen kanssa pitkin pimeitä (sähköttömiä) loukkoja. En ole varma oliko tarpeellista nähdä teloitushuoneita ja muita epäinhimillisiä koloja, opettavaistahan se kyllä oli (kuolemantuomio poistui Virossa vasta 1998, viimeinen teloitus tapahtui 1991).

Vanha kaupunki

Melkein tuhat vuotta vanha kaupungin keskusta on ilman muuta yksi Tallinnan ykkösnähtävyyksistä. Vanha kaupunki on todella kaunis. Tallinnassa ovat hallinneet milloin tanskalaiset, milloin saksalaiset tai venäläiset. Nyt eletään itseasiassa pisintä itsenäisyyden kautta tähän mennessä (22 vuotta). Vanha Hansa-kaupunki on säilynyt niin hyvin siitä surullisesta ja suuremmoisesta syystä, että aina kun vanha olisi pitänyt purkaa uuden tieltä, on Viro ollut niin köyhä, että ei ole ollut varaa purkaa ja rakentaa uutta.

Vanhan kaupungin kujille ja sokkeloihin liittyy loputtomasti tarinoita, joita mielelläni kuuntelisin loputtomiin. Olen päässyt yhdelle opastetulle kävelykierrokselle vanhaan kaupunkiin. Opas oli taiteita opiskeleva paikallinen nuorimies, jolla oli hapsupipo päässä, villahanskat käsissä ja pitkä villakangastakki päällä. Häpesin sitä, että olin vuorittomassa syystakissa ilman hanskoja ja nokka jäässä. Suomalaisen pitäisi osata varautua vilakkaan syyskeliin. Eteläisemmästä euroopasta tulevat vaihto-opiskelijat alkoivat näyttää puolessa välissä kierrosta aika kärsiviltä…

Nyt odotan jo marraskuun loppua, jolloin Raekoja platsille tulee joulutori. Olen varma, että vanha Tallinna näyttää satumaiselta lumisena ja jouluvaloilla koristeltuna (en näe mahdollisuutta, että joulukuussa sataa vettä). Aion ottaa kaiken ilon irti joulunalusajasta ja tehdä monta pitkää kävelyretkeä vanhaan kaupungin kujille. Arvelen myös, että kirkoissa on konsertteja, joihin voi poiketa. Saattaa olla, että harhailen viimeiset Tallinnanviikkoni marras-joulukuun vaihteessa hehkuviinihöyryissä vanhan kaupungin sokkeloissa. Onneksi puhelimessani on Suomen suurlähetystön numero pikavalinnassa…

Lasnamäki

Lasnamäki on nähtävyys –omalla laillaan. Lasnamäki on kerrostaloalue, jolla asuu 116 000 asukasta. Lähiö on rakennettu taloista päätellen 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla (siis pääosin). Rakennusurakka jäi ilmeisesti kesken, kun Viro itsenäistyi 1990-luvun alussa.

Rakennustaide on erittäin tutun näköistä mistä tahansa tämän ajan kerrostalolähiöstä Suomesta. Aikakirjoihin jäävää neuvosto-tyyliä parhaimmillaan. Lasnamäki vain on sen kokoinen, että suomalaisen peruslähiön saa kertoa sadalla. Rakennuksia ei myöskään ole korjattu vaan ne ovat usein alkuperäisessä tilassa. Olen ymmärtänyt, että vasta nyt on jonkinlaisia taloyhtiön tapaisia, jotka pyrkivät korjaamaan taloja mahdollisuuksiensa mukaan. Kun taloja kuitenkin on satoja ja taas satoja ei valmista tule kovin pian (eikä kaikilla taloyhtiöillä ole varaa)…

Lasnamäki rakennettiin asunnoiksi ihmisille, joita Neuvostoliitto siirsi muista neuvostomaista Viroon. Niinpä asukkaista edelleen vain vähän yli puolet on virolaisia ja Viron kansalaisia, loput ovat kotoisin muista entisistä neuvostomaista. Lasnamäelle vie iso suora tie, kolme kaistaa molempiin suuntiin. Suuren ”Laagna teen” keskelle piti vielä tulla raitiovaunuliikenne, rampit silloilta alas tien keskiosalle ovat olemassa, mutta raiteita ei koskaan ehditty rakentaa. ”Betoniportaat, jotka eivät vieneet minnekään” –siitähän saisi vaikka kirjalle nimen.

Jotkut sanovat, että Lasnamäellä vielä aistii menneiden vuosikymmenten Tallinnan. Totta onkin, että kaupunki modernisoituu kovaa vauhtia. Voi olla, että muutamien vuosien kuluttua Tallinnaa ei enää erota muista suurista eurooppalaista kaupungeista. Se voi olla hyvä tai huono asia, miten sen kukakin ajattelee. Turistin voi olla romanttista mennä kauhistelemaan Lasnamäen tapaiseen paikkaan rumien talojen määrää ja laatua, mutta niille ihmisille, jotka elävät ja asuvat täällä on ehkä tärkeämpää miettiä millä kustannuksilla ja toimenpiteillä kymmenille tuhansille ihmisille taataan elämisen perustarpeita kuten toimivat asunnot, jotka on varustettu sähköllä, vedellä ja lämmityksellä.

Tallinna kokonaisuutena

Tallinna on nähtävyys moninaisuudessaan ja monimuotoisuudessaan. Koen jatkuvasti täällä häpeän, ilon, ylpeyden ja nöyryyden sekaisia tunteita, välinpitämätön en ole ollut hetkeäkään. Kaikki ympärillä muistuttaa siitä, että nyt ollaan tekemisissä sukulaiskansan kanssa, joiden historiassa kaikki meni toisin. Sen oivaltaminen toistuvasti arkielämän tilanteissa tekee nöyräksi. Katselen päivittäin linja-autossa mummeleita, jotka näyttävät täsmälleen samanlaiselta kuin keskivertomummeli missä tahansa Suomessa. Melkein hätkähdän, kun mummo avaa suunsa ja savon murteen sijaan puhuu eestiä.

Tänne voi tulla ostoksille tai juhlimaan vaikkapa pikkujouluja. Joskus kannattaa kuitenkin istua pariksi tunniksi katselemaan kaikessa rauhassa ihmisiä ja rakennuksia eikä eksyminenkään tee pahaa –väärä reitti voi joskus viedä yllättäviin paikkoihin.