"Meidän" meri Yyterissä. Sen takana on Ruotsi.

Meri on kummallinen asia. Täydellisenä maakrapuna ja Keski-Suomen kasvattina olen tottunut järviin. Ymmärrän järven hajun, rannat, kivikot, kaislat ja tavat. Meren olen ensimmäisen kerran nähnyt ruotsin laivalta ja erittäin pitkään se olikin vain jotain suunnatonta, kylmää, kuohuvaa ja tuntematonta.

Norjasta löytyi Atlantin valtameri. Siellä kaukana on tietysti Ameriikka.

Jollakin lailla meri on mieliala ja ikuisesti muuttuva olento. Vaikka käy joka viikko kävelyllä meren rannalla ei koskaan näe sitä samanlaisena. Koen olevani erityisen onnellisessa asemassa, että pääsen tapaamaan merta kaikissa keleissä ja kaikkina vuodenaikoina.

Gotlannin saaren ympärillä on Safiirin-sininen meri, joka kimaltaa kuin jalokivi ikään.

Meri on tietysti myös seikkailu. Meren rannalla iskee kaukokaipuu ja halu nostaa purjeet ja lähteä katsomaan mitä meren takana on.

...tämmösiä nyt ajattelin, kun syksy tuoksuu ensimmäisen kerran ulkona ja kaikki alkavat rakentaa talvipesää itselleen...