12 viikkoa tulee täyteen ja aikani Tallinnassa on ohi. Olen lähdössä takaisin kotiin. Blogin viimeisen jutun, tällä erää, kirjoitan ensi viikolla Suomesta. On erittäin vaikea sanoa tällä hetkellä mitä olen oppinut, nähnyt tai kokenut syksyn aikana. Kaikki on liian lähellä. Sen olen huomannut, että en enää ihmettele päivittäisiä tapahtumia. Surullinen tottuminen on siis tapahtunut. Koskaan ei voi saada takaisin niitä tuoreita silmiä, jotka ovat uusissa tilanteissa ensimmäiset hetket, päivät ja viikot.

”Kulttuurisen kompetenssin ulottuvuudet ovat kulttuurinen herkkyys, kulttuuritieto ja kulttuuriset taidot.”  Olen juuri saanut valmiiksi 15 sivua pitkän esseen koululle, jossa viljelen tällaisia hienoja lauseita. Tämä työ ja noin seitsemän muuta kirjallista työtä, jotka olen tehnyt tänä syksynä suomeksi tai englanniksi todistavat, että olen teoriassa ymmärtänyt taas paljon uusia asioita. Käytäntö on asia erikseen. Tulin Tallinnaan katsomaan miten täällä eletään, miltä näyttää turistikeskusten toisella puolella. Olen melko varma, että olen nähnyt vilauksen. Toisen kansan monimutkaista historiaa, kulttuuria, perinnetietoutta, sielua ja sydäntä ei voi oppia kolmessa kuukaudessa. Hyvin mahdollisesti sitä ei täysin voi ymmärtää muuta kuin asumalla koko elämänsä jossakin maassa.

Yritän miettiä mitä jää päällimmäisenä mieleen. Tällä hetkellä ei tule mieleen muuta kuin harjoittelupaikkani vironvenäläisen sairaanhoitaja Allan venäjänkielisiin aakkosiin perustuva arkistointijärjestelmä, jonka kanssa olen taistellut viimeiset seitsemän viikkoa. En siis Allan vaan sen arkistokaapin. Luultavasti Alla piti minua hiukan yksinkertaisena, kun en viikkojen kuluessa millään meinannut oppia systeemiä. En myöskään voinut ymmärtää virolaisia nimiä. Virossa monet suomalaiset miehen nimet ovat naisen nimiä ja päinvastoin. Tai yritäpä etsiä venäjänkielisistä aakkosista oikeaa kohtaa, kun paikalleen pitäisi laittaa kansio, joka kuuluu henkilölle nimeltä: Abel Oliver. Kumpi on sukunimi, kysyn vaan?

Jokainen näkee sen mitä katsoo. En ole syksyn aikana kirjoittanut vodka-turisteista, prostituutiosta, narkomaaneista, kerjäläisistä tai väkilukuun suhteutettuna Euroopan korkeimmista HIV-tilastoista. En lähtenyt hakemaan Virosta halpaa viinaa, huoria tai huumeita. Usein muutamat näyttävästi esiintyvät yksilöt pilaavat koko kansan maineen. Tämän suhteen sekä suomalaisilla että virolaisilla on omat taakkansa. Loppujen lopuksi ihmiset ovat hyvin samanlaisia. Olosuhteet tuovat meistä esiin huonompia tai parempia puolia ja kulttuuri määrittelee mikä on hyväksyttyä.

Ajatukseni Virosta eivät ole kolmen kuukauden aikana muuttuneet juuri lainkaan. Edelleen miellän Viron veljeskansaksi ja naapurimaaksi. Minun silmiini näyttää siltä, että virolaiset muistuttavat hämmästyttävällä, hämmentävällä ja kiinnostavalla tavalla suomalaisia (tai toisinpäin). Eikä kysymys ole vain kielestä. Olen iloinen, että tein tämän tutkimusmatkan, mutta nyt alkavat ajatukset siirtyä jo seuraavaan seikkailuun…

”Toejoki on 3 482 asukkaan kaupunginosa Porissa. Nimensä Toejoki on saanut alueen läpi virranneesta lyhyestä ja matalasta Toejoesta, joka sittemmin on täytetty. Itse joen nimi viittaa pieniin patoihin eli tokeisiin, joita käytettiin kalastukseen.

Toejoen taajama syntyi 1800-luvun loppupuolella silloisen Porin kaupungin rajojen ulkopuolelle Harjunpään kylän länsiosaan, joka kuului Ulvilaan. Vastaavia spontaanisti, ilman asemakaavoitusta ja rakentamismääräyksiä syntyneitä taajamia kasvoi teollisuuden myötä monien muidenkin suurimpien suomalaiskaupunkien ulkopuolelle, tunnetuimpana näistä Tampereen Pispala.

Tyypillistä näille työläisyhdyskunnille oli epäsäännöllinen rakenne, ahtaat ja usein monin tavoin ala-arvoiset asuintilat, huono hygienia sekä kunnallistekniikan täydellinen puuttuminen. Toejoen erityisongelmana oli vesi: tulvavettä oli joka paikassa, mutta juomavettä maaperästä ei löytynyt lainkaan. Lähin juomavesikaivo sijaitsi Porin kaupungin alueella, Kokemäenjoen toisella puolella. Vasta vuoden 1941 alussa pitkään suunniteltu alueliitos toteutui ja Toejoesta tuli Porin 52. kaupunginosa.”

Mä taidan lähteä Kotiin !