Teknologian kehityksen myötä maailma on tulossa todella pieneksi. Ja kaikki tapahtuu erittäin nopeasti. Kaksikymmentä vuotta sitten kännykällä soittaminen ulkomaille oli todella kallista. Vähänkin kaukaisempiin maihin puhelu tapahtui satelliittipuhelimen kautta. Yhteys oli huono mutta kallis ja meni poikki ennemmin tai myöhemmin. Sähköpostia ei juuri käytetty. Kirjeet kirjoitettiin käsin, jollei omistanut sähkökirjoituskonetta. Kirjeen saapumiseen meni monta päivää.

Tämän päivän viestit kiitävät reaaliajassa tekstinä, kuvina ja videoina. Skypen, tuon loistavan virolaiskeksinnön, avulla voin jopa kurkistaa kotiini Suomeen, halutessani vaikka joka päivä. Internetin ja puhelimen lisäksi saan jatkuvaa tietoa Suomesta television kautta. Minulla näkyy täällä televisiosta muutama eestinkielinen kanava, muutaman venäjänkielinen kanava ja kaksi suomenkielistä kanavaa (ylet). En osaa sanoa mitä venäjänkielisiltä kanavilta tulee, koska en ymmärrä sanaakaan venäjää. Eestin televisio sen sijaan näyttää esimerkiksi seuraavanlaisia sarjoja: Kaks ja pool meest, Holby City haigla, Grey anatoomia, NCIS: kriminalistid, Simpsonid, Müüdinmurdjad tai Väike maja preerias. Tottakai tulevat myös brittiläiset BBC:n laatusarjat kuten Poirotit tai Midsummerin murhat. Kuulostaako tutulta?

Eurooppalaisille ihmisille eri maissa muodostuu yhteisiä mielikuvia ja käsityksiä asioista television (ja usein fiktiivisten televisiosarjojen) kautta. Suomalainen matti meikäläinen, virolainen teppo teikäkäläinen ja englantilainen seppo heikäläinen tietävät kaikki samat asiat asioista. Nykyinen tiedonkulku saa meidät ajattelemaan, että tiedämme mitä kaikkialla tapahtuu. Saamme jopa liian paljon tietoa koko ajan. Silti usein on niin, että uutiskynnyksen ylittävät sodat, katastrofit, kotimaan politiikka, urheilu ja säätiedotukset. Emme tiedä ehkä paljoakaan enempää kuin ennen siitä miten tavalliset ihmiset elävät elämäänsä, mikä on samanlaista ja mikä erilaista kuin meillä. Melkein ainoa tapa saada selville miltä elämä näyttää on edelleen matkustaa paikanpäälle itse katsomaan.

Harjoittelupaikkani lääkäri Signe oli pari viikkoa sitten viikonloppuna Saarenmaalla suvilassaan (kesämökillä). Meren rannalla kävellessään hän löysi samalla reissulla kaksi pullopostia. Toinen oli tullut Gotlannista, Ruotsista ja toinen Puolasta. Pulloposti on kuin kädenojennus meren yli. Sieltä eräs Kalle Andersson ojensi kätensä tuuliselta saarelta Gotlannista. Viron Saarenmaalla eräs naislääkäri löysi tervehdyksen. Onneksi Kalle oli laittanut viestiin sähköpostiosoitteensa. Hän on nyt saanut vastatervehdyksen modernimmalla tekniikalla.

Englannissa 1500-luvulla kuninkaallinen laivasto käytti pullopostia tiedottaakseen maihin vihollisen asemista.  Sen aikainen Elisabet-kuningatar loi erityisviran nimeltään: ”Uncorker of Ocean Bottles” eli valtameripullojen avaaja. Muiden oli kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyä avata pulloja, koska ne saattoivat sisältää sotasalaisuuksia. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta tehtävään määrättyä miestä kanaalin rannalla tähyili merelle päin löytääkseen nämä pullot.

Pullopostista tulevat mieleen haaksirikot, autiot saaret, suuret purjeveneet ja tuntemattomat muukalaiset. Pullopostin sattumanvaraisuudessa on taikaa. Kuulee selvästi kohtalon siipien havinaa. Meri kuljettaa ajatuksia ja unelmia ei faktaa ja uutisia. Nykyisessä ”vieraalla maalla” –tilanteessani olen ehdottomasti modernin viestiliikenteen kannattaja, mutta kyllähän se jotenkin on niin harmaata ja arkista verrattuna pullopostiin …tai valtameripullojen avaajan virkaan.