Mitä pakataan kolmen kuukauden reissuun? Reppu selkään ja reipas mieli? Olen jättänyt pakkaamisen ajattelemisen viimeiselle viikolle, koska a) en halunnut stressata itseäni turhan aikaisin ja b) toivoton tehtävä kannattaa siirtää mahdollisimman pitkälle.

Noh, nautiskelin hetken siitä mielikuvasta, jossa hypähdän Tallinnan lautalle sen reppuni kanssa. Tuuli tuivertaa tukkaa ja on tunne vapaudesta ja seikkailusta. En tarvitse mukaan kuin jotain vähäisiä vaihtovaatteita, viinipullon korkinavaajan, passin, hammasharjan ja tukun rahaa.

Paluu todellisuuteen.

Realiteetit, joita ei voi väistää: Tarvitsen työvaatteet ja työkengät työnharjoittelua varten. Tarvitsen läppärin koulutöitä varten (kaksi verkkokurssia ja vajaat kymmenen kirjallista työtä palautettavana ennen joulua). Tarvitsen lakanat sänkyyn (tai lattiallekin jos siinä kerällä nukun) sekä pyyheliinan. Sitä paitsi kuka on onnistunut pesemään pussilakanan ja saamaan sen kuivaksi iltaan mennessä? Eli yksi pussilakana kolmen kuukauden reissussa on kyseenalainen yhtälö, mutta en aio miettiä sitä nyt enempää. En myöskään tiedä onko asunnossa peittoa tai tyynyä, mutta en kyllä aio yrittää tunkea kassiini peittoa !!!!

Lisäksi huomaan pienen kalenterin tiirailun jälkeen, että palaan kotiin vähän ennen joulua. Tallinnassa satoi viime vuonna ensilumi lokakuun lopussa… Tarvitsen siis mukaan myös paksumman takin ja toiset kengät (tai siis kolmannet jos ne työkengätkin lasketaan). Joku näppärä siellä nyt sanoo, että voin ostaa paikanpäältä sitten sen mitä puuttuu. No tottakai voisin, mutta sehän ei poista sitä ongelmaa, että mihin minä ne tavarat dumppaan sitten, kun on aika palata. Tänä ekologisuuden aikana ei osteta kertakäyttötavaroita. Ajatelkaa hiilijalanjälkeä.

Lainasin siis melkein itseni kokoisen matkalaukun. Sinne mahtuu nyt kaikki edellä mainittu sekä lisäksi vaihtovaatteita, sekalaista rojua, koulupapereita sekä muovinen kahvin suodatinsuppilo. Jaa että miksi se suppilo? No, kävin läpi päivärutiinini ja yhdestä asiasta en ole valmis luopumaan, nimittäin aamukahvista. Hetken punnitsin kädessäni myös primus-keitintä, mutta laitoin sen sentään pois. Asia kunnossa siis?

No ei ihan. Aikomukseni on nimittäin lähteä Porista junalla. Helsingin rautatieasemalta menen ratikalla satamaan, satamasta lautalla Tallinnaan ja siellä päässä taksilla tai linja-autolla uudelle kämpälle. Aika monta vaihtoa jos ei jaksa nostaa kunnolla matkalaukkua ilmaan. On siinä pyörät. Nimittäin jos voin noin niinkun vierittää sitä eteenpäin, mutta nousemiset ja laskeutumiset junasta ei mene rullaamalla. Ootteks matkustanu ikinä junalla Porin ja Tampereen väliä? On muuten ne vanhat vr:n junavaunut joihin mennään sisälle korkeita ritiläportaita ahtaasti ja kaposesti niin että matkalaukku nostetaan suorille käsivarsille eteen ja ylös…

Seikkailun tuulen tuiverrus hiuksissa on muuttunut mielikuvissani hikisiksi suortuviksi, kun otsasuonet pullottaen vedän perässäni omaisuuttani Tallinnan lautalla, aina yhtä hirveässä ruuhkassa. Saatan jopa kuvitella miten jään kiinni siihen junan oviaukkoon ja takana jonottava nuori mies lökäpöksyissä sanoo, että jos Täti vois tua noin niinkun mennä, että muutkin pääsee sisään.

En voi käsittää miten tarvitsen tällaisen määrän tavaraa mukaani. Tähän on tultu. Olen häpeissäni.

Lähtöön on aikaa nyt kuusi päivää.

 

Ps. Sain sähköpostissa vuokranantajahepulta kaksi ja puoli sivua pitkän vuokrasopimusluonnoksen eestin kielellä. En ymmärrä siitä mitään. Saatan luvata siinä pyhästi, että laulan neuvostoliiton kansallislaulua torilla tai että teen ilman palkkaa työtä kolme vuotta pyykkinarutehtaassa. Semmosta se on. Vaihtoehtona on se asuntola.

Ps2. Kun laulan sitä kansallislaulua torilla ja politsei tulee tiedustelemaan tilannetta voin vastata hiukan vanhahkon matkaoppaani opein: ”Mul on viiskümmend rubla ja kakssada marka Soome raha.” –tämä ei suomennosta kaipaa.